sunnuntai, 3. toukokuuta 2009

Eurovaalit - meidän vaalit

Valintani on Anna Mikkola

Eurovaalit lähestyvät kovaa vauhtia. Olen ollut mukana Vasemmistoliiton eurovaaliehdokas Anna Mikkolan tukiryhmässä vetäjänä, joten vaalityö on todellakin ollut iholla.
Muutama blogimetkintä taaksepäin kehuin Annan olevan ainoa varteenotettava vaihtoehto mepiksi. Tämä on hämmentäny joitain tovereita, joten päätin avata tätä asiaa enemmän.

Anna Mikkola on ehdottomasti Vasemmistoliiton EU asiantuntija. Anna Mikkola on työskennellyt Brysselissä ja opiskellut historiaa ja valtio-oppia. Emme ole valitsemassa Brysseliin virkamiestä vaan meppiä, mutta minusta mepin on ehdottomasti tunnettava parlamentin toimintatavat ja ihmiset. Politiikka on yhteistyötä ja verkostoitumista ja se on Annalla jo hallinnassa. Minusta Anna on paras ehdokas myös siksi, että Annalla ei mene ensimmäistä tai toista vuotta kaudesta siihen, että hän opiskelee parlamentin tapoja vaan hän voi suoraan hypätä toimintaan.

Äänestäjät valitsevat ehdokkaansa hyvin eritavoin. Itselleni tärkeitä asioita näissä vaaleissa on asiantuntijuus, osaaminen, motivaatio, tahto ja halu. Annassa on tätä kaikkea ja paljon muuta. Vaalit nostattavat usein tunteita pintaan, hyvä niin. Politiikka ei ole siis surkastunut, vaan on erittäin voimissaan. Suosittelen käyntiä osoitteessa www. vasemmistoliitoneurooppa.fi sieltä löytyy varmasti jokaiselle mieleinen ehdokas omien painotusten mukaan.

0 kommenttia: