keskiviikko, 25. maaliskuuta 2009

Kaupunki säästää

Aamulehden yleisönosastolla tänään kirjoitukseni. Aamulehti tosin lyhensi parhaat palat pois.

Säästö koukkuja

Tampereen kaupungilla on kova tarve säästää joka paikasta. Listalle on laitettu koululaisten ruokailu- se paikka missä opetetaan terveellisiä ruokailutottumuksia. Sosiaalipalveluista – se jolla jo muutenkin on vähiten, leikataan lisää. Terveydenhuollosta – kuka terveyttä tarvitsee kun on lama? Vanhustenpalvelut ja Koukkuniemen vanhankoti saavat myös tuntea juustohöylän selässään.

Koukkuniemen henkilökuntaa on ohjeistettu säästämään petivaatteissa. Ohjeiden mukaan vuodepotilaan petivaatteet tulisi vaihtaa vain kahden viikon välein ja kävelevien asiakkaiden kolmen viikon välein. Pesulalasku varmasti vähenee, mutta säästöä tästä ei tule. Lisäystä tulee lääkemenoihin, kun infektiot lisääntyvät ja joudutaan turvautumaan lääkkeisiin. Sairaalabakteerien leviämistä tämä säästötoimi ei estä tai vähennä, päinvastoin. Tällaiseen menoerään kaupungilla ei toden totta ole varaan. Tärkein kuitenkin on inhimillinen kärsimys. Säästöllä loukataan vanhainkodin asukkaiden ihmisoikeuksia ja heidän oikeuttaan arvokkaaseen vanhenemiseen. Kuinka moni kuntapäättäjä on valmis makaamaan 24h päivässä kahden viikon ajan samoissa lakanoissa?
Älkää hyvät päättäjät leikatko lapsilta pois mitään, älkää niiltä joilla ei juuri ole mitään mistä leikata ja älkää leikatko sosiaali- ja terveyspalveluista, ilman niiden toimivuutta ei ole tulevaisuutta.

tiistai, 17. maaliskuuta 2009

On urheilua ja sitten on sitä naisurheiua

Urheilu, urheilun mainostaminen ja urheilusta raportointi on lähes täysin miesten vallassa. Miehet sanelevat säännöt siis myös urheilussa. Tämä näkyy jo käsitteissä, on urheilu ja on naistenurheilu. Urheilu on peruskäsite, ilman sukupuolisuutta, mutta naisten kohdalla sukupuoli määrittelee urheilun, silloin puutaan naisurheilusta.

Ylen nettisivujen urheilu-uutisten 20 jutusta 2 käsitellään naisurheilua. Helsingin Sanomien urheilu-uutisissa 13 uutisesta 2 kirjoitettiin naisurheilusta. Suomalaiset naiset ovat pärjänneet jalkapallon arvokisoissa huomattavasti paremmin kuin miehet. Uutisointi on kuitenkin vähäisempää. Suomen miesten salibandy joukkue on voittanut kerran mm-mestaruuden, naisten joukkue 3 kertaa. Tästä ei olla muistettu mainita urheiluruudussa. Naisten yksilölajeista mainitaan kohtalaisesti, mutta ei suinkaan samalla innolla ja energialla kuin miesten yksilösuorituksista.

Tasa-arvoa kaivataan siis myös urheiluun, apurahojen jakamiseen, koululiikuntaan ja urheiluraportointiin.

keskiviikko, 4. maaliskuuta 2009

Vapaa Baskimaa

Vietin illalla muutamia tunteja keskustellen Baskimaan vasemmistoaktiivin kanssa. Batasuna- puolueen aktiivi kertoi maansa tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä.
Baskimaa on siis Pohjois-Espanjan ja Etelä-Ranskan alueella oleva maa-alue, joka vaatii itsenäisyyttä. Baskimaalla on oma historia, kulttuuri, kieli ja maa. Espanjan eikä Ranskan valtio ole myöntänyt maalle itsenäisyyttä, vaan enemmänkin hankaloittaa baskien elämää. Espanjan valtio harjoittaa systemaattista baskimaalla asuvien ihmisten kiduttamista ja sortamista.

Tällä hetkellä Espanjan valtiolla on vankiloissaan 750 baskia, jotka on pidätetty ilman oikeudenkäyntiä ja heitä on kidutettu poliisin toimesta. Espanjan valtio on julistanut batasuna-puolueen terroristijärjestöksi ja sillä verukkeella pidättää puolueen aktiivisia toimijoita.
Amnesty ja YK ovat antaneet Espanjan valtiolle lukuisia kertoja huomautuksia heidän toiminnastaan baskeja kohtaan, tuloksetta.

Ainoana ratkaisuna Batasuna- puolueen aktiivi näkee Baskimaan itsenäistymisen. Ranskan ja Espanjan tulee löytää poliittinen tahtotila ja antaa maalle itsenäisyys. EU:n tulee ottaa selkeämpi rooli Baskimaan itsenäistymistaistelussa ja laittaa Espanjan valtio tilille ihmisoikeusloukkauksistaan baskeja kohtaan.

Tapaamani baski kuuluu puolueeseen mikä on luokiteltu terroristijärjestöksi. On todella vaikea kuvitella edessäni istuvaa siistiä nuorta perheen isää terroristiksi. Hän haluaa Baskimaasta itsenäisen dialogin avulla, ei molotovinkoktailien.