Tein juhannuksena rikosilmoituksen Sipilästä, koskien hänen herjauksiaan facebook keskusteluissa. Poliisi lähti tutkimaan juttua laittomana uhkauksena. Nostin syytteen koska tekohetkellä pelkäsin, että Sipilä saattaa tehdä tovereidensa kanssa jotain tyhmää. Toinen syys syytteen nostamiseen oli, että Sipilän ja kumppaneiden teksti oli loukkaavaa ja hyvän maun vastaista. On hyvä keskustella siitä millä tavalla toisille puhutaan ja internet on ihan yhtä pätevä keskusteluareena kuin kasvotusten käytävä keskustelu.
Poliisi soitti minulle tänään ja kyseli tunnelmia asian tiimoilta. Itse olen jo rauhoittunut ja en suinkaan pelkää Sipilän ja kumppaneiden tekevän minulle mitään. Ystävällinen poliisi kertoi, että on keskustellut tutkinnanjohtajan kanssa, ja he ovat todenneet että asiassa ei juuri ole tapahtunut mitään laitonta ja että on hyvin todennäköistä että syyttäjä ei lähde asiaa viemään eteenpäin. Mukavan poliisin kanssa juteltuani, totesimme että asiaa ei kannata viedä eteenpäin. On yhteiskunnan rahojen ja poliisien ajan haaskausta tutkia asiaa enempää. Sipilä on Radio Rockin haastattaleuissa kertonut, että juttu meni liian pitkälle ja olen tämän ottanut anteeksipyyntönä. Vaikka juhannuksena Sipilän kommenteista pelästyin,on asian vieminen oikeuteen kuitenkin minusta tällä hetkellä turhaa ja uskon poliisin visioon, että syyttäjä tämän jutun hylkäämään.
Summa Summarum. Asia on siis loppuunkäsitelty. Paha on saanut palkkansa ja rasisminvastainen työ jatkuu.