torstai, 28. lokakuuta 2010

Vihaamiselle on tultava loppu

Oulun ylioppilaskunnan talolle tehtiin isku viime yönä. "Kuolema OYY homo loppu" oli kirjoitettuna viereiseen aitaan. Oulun ylioppilaskunta oli ottanut kantaa menneellä viikolla suvaitsevaisuudesta.

Tälle vihalle on nyt tehtävä loppu. Suomi on ollut maa, jossa kaikenkarvaiset tallustajat ovat saaneet elää kohtalaisessa turvassa. Nyt näyttää siltä, että viha vähemmistöjä kohtaan on nousemassa hullua vauhtia. Mikä ihme älynväläys sitä saa ihmisen vihaamaan tiettyä ihmisryhmää? Työttömyyden ja eriarvoisuuden lisääminen on lisännyt myös viharikoksia.

Kyllä nyt näyttää tilanne siltä, että kansa kaipaa yhdenvertaisuuskoulutusta ja oikein urakalla. Annan muutaman ihan ilmaisen vinkin: jos kaikilla ihmisillä on turvallinen olo, ei suurta huolta ruuasta ja asunnosta, he voisivat paremmin ja tällainen vihaaminen loppuisi.

Hyvinvointivaltiossa kaikilla ihmisillä on työtä, toimeentuloa ja leipää kaapissa, silloin ei kenenkään tarvitse vihata homoja, lesboja ja maahanmuuttajia.

Vaikka ongelmat olisivat monimutkaisia, ei ratkaisujen tarvitse olla. Viha voitetaan hyvinvoinnin lisäämisellä.

0 kommenttia: