keskiviikko, 24. maaliskuuta 2010

Maailman vääryyksiä

Taas on takana päivä, jossa on ilmennyt maailman vääryyksiä.

Aamutuimaan luin ehdotuksesta tehdä terveyskeskuksien sairaanhoitajakäynneistä maksullisia. Tässä taas uusi tapa saada pudotettua ne ihmiset pois terveydenhuollon piiristä jotka apua tarvitsisivat mutta, joilla ei siihen aina ole varaa. Käydään siis törkeästi köyhän rahapussilla.

Tampereen kaupunki sekoilee päihdepolitiikkansa kanssa, koska sellaista ei ole. Kaupunki ei tiedä miten aikoo ensi vuonna toteuttaa päihdetyötä. Asumispalveluita ei ole kaikille tarvitseville, kesällä laitetaan Matala (huumeidenkäyttäjille tarkoitettu matalankynnyksen hoitoonohjauksen paikka) ja A-klinikka kiinni viideksi viikoksi. Tästä ei voi seurata mitään hyvää.
Kaupunki päätti muuttaa sosiaalitoimen konttoreita ja nyt asiakkaat eivät saa sosiaalityöntekijöitään kiinni, koska heille ei vielä ole uusia numeroita ja kukaan ei oikeastan edes tiedä näitä numeroita.

Veronmaksajien keskusliitto soitti minulle muutama viikko sitten ja sai vakuutettua että minun kannattaa liityä heihin. Koska joukossa on voimaa, liityin. Tänään sain postissa heidän pari lehteään, josta huomasin että yhdessä heidän omassa mainoksessa on sama nainen kun kokoomusnaiseten internetsivuilla. En missään tapauksessa halua olla tälläisessä kokoomustoiminnassa mukana. Irtisanoin jäsenyyteni.

Joko veronmaksajien keskusliitto on kokoomuksen juttuja tai kokoomusnaisten nettisivujen nainen on mainostoimiston arkistosta. Ehkä sama mainostoimisto on tehnyt kokoomusnaisille ja veronmaksajille mainokset. Kokoomusnaisten sivuilla olevat naiset eivät siis ehkä olekkaan oikeasti puolueen jäseniä. Uskottavaa politiikkaa saa rahalla.

Tässä päivässä olisi taas paljon asiaa Karpolle.

torstai, 11. maaliskuuta 2010

Laitosruokaa

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti jokunen viikko sitten, että kouluissa on kerran viikossa kasvisruokapäivä. Tämä sai kansan kynät sauhuamaan. Heteromiehet yhteisrintamassa lähtivät mesoamaan, kuinka on julmaa lapsien kiusaamista ja puolustuskyvyttömien koululaisten pilkkaa tällainen humputus.
Mikäs ihmeen uusi ilmiö kasvisruokapäivä muka on? Ei mitenkään uusi, kouluruuan koko historian ajan on ollut tarjolla kerran viikossa puuroa/pinaattilettuja/kesäkeittoa yms. Sama homma, uusi nimi.

Tärkeämpää olisi keskustella kuinka koululaiset ylipäätään saadaan syömään kouluruokaa. Syömishäiriöt lisääntyvät kuin sukupuolitaudit festareilla ja nuoruusiän diabetes on kohta enemmän sääntö kuin poikkeus. On turhauttavaa lukea ruokakeskustelua: hyvä, paha liha/kasvis, kun todellinen ongelma on syömisessä. Toiset syö liikaa ja toiset ei laisinkaan. Kouluruuan on oltava niin monipuolista ja maittavaa, että koululaiset sitä tahtovat syödä.

Tärkeää olisi kuunnella koululaisten mielipidettä ruuasta, mitä he haluavat ja miltä heistä kasvisruokapäivä tuntuu? Pitää luoda sellainen ruokalista, että se saa koululaiset syömään terveellisesti. Loppuu inhimillinen kärsimys ja säästyy rahat yhteiskunnalta.

Itse kun olen koko elämäni kaupungin laitosruuan varassa, otan mielelläni vastaan uutisen kasviruokapäivästä. Lapsena olin päiväkodissa ja söin laitosruokaa, koulussa oli kouluruoka, opiskellessa kouluruokaa taas ja valintana toimia sosiaalialalla laitoshoidossa, syön taas laitosruokaa, kun tulen tarpeeksi vanhaksi menen vanhainkotiin ja syön taas laitosruokaa.

Ruualla siis on väliä, kun koko elämän syö laitosruokaa, on hyvä että se on kerran viikossa kasvisruokaa. Olisi myös kiva tietää että ruokani tekijä saa kunnon palkkaa ja nauttii hyvästä työehtosopimuksesta kun itse saan nauttia maittavasta kasvisruuasta.

maanantai, 1. maaliskuuta 2010

Uusia aluevaltauksia, NYTKIS

Olen lähtenyt mukaan Pirkanmaan Nytkiksen toimintaan. Naistenpäivä puhutaan työstä. Alla kutsu tapahtumaan

Tervetuloa Pirkanmaan NYTKIKSEN naistenpäivän tapahtumaan Tampereelle!

Maanantaina 8.3 klo 18-20 Metso -kirjaston luentosalissa 4
keskusteellaan perheen ja työn yhdistämisestä.

Alustajana on YTT Riikka Kivimäki.

Tervetuloa mukaan ja levitä kutsua tuttavillesikin!

Pirkanmaan NYTKIS luovuttaa naistenpäivänä alueen valtuustojen puheenjohtajille
adresseja naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi.