tiistai, 29. kesäkuuta 2010

Hyvinvoinnin hintalappu

Kolumni -kirjoitukseni Kansan Uutisissa 18.6.2010

Kuntien ja kaupunkien yleinen kokoomuslainen trendi tuntuu olevan sosiaali- ja terveysalojen kilpailuttaminen. Yritykset pienistä ylikansallisiin valtaavat kenttää järjestöjen ja kunnan oman palvelun tieltä. Kunnan omia työntekijöitä kehotetaan perustamaan yrityksiä siinä toivossa, että vastuu työntekijöistä siirtyy kunnalta yrityksille.
Yrittämisessähän ei ole mitään vikaa, niin kauan kun se toimii reilusti ja rehellisesti. Yrittäjän lapsena ja lapsenlapsena tiedän, että pienyrittäjät painavat usein ympärivuorokautista työpäivää ja työvuotta. Pienet yritykset ovat kuitenkin hyvin eri asemassa kuin suuret ja monikansalliset yritykset. Jotain perustuslaadullisen perverssiä siinä kuitenkin on, että ihmisten pahoinvoinnilla ja avuntarpeella tehdään rahaa.

Sosiaali- ja terveysala on perinteisesti ollut ala jossa palvelut tarjoaa kunta, valtio ja voittoa tavoittelemattomat järjestöt. Tämä kolminaisuus on luonut hyvän ja kohtalaisen selkeän kokonaisuuden. Nyt uusi trendi tuntuu olevan, että palvelu halutaan ostaa suuryrityksiltä ja halvalla. Ongelmat tulevat esiin nopeasti. Yritys tarjoaa asiakkaille vain sitä mitä on sopimuksessa sovittu ja kaikesta ylimääräisestä laskutetaan asiakasta. Kentällä häärää lukuisia toimijoita ja kukaan ei tunnu loppu viimein kantavan vastuuta kokonaistilanteesta.

On vaarallista jättää ihmisten auttaminen ja sairaiden parantaminen suuryritysten armoille. Suuryrityksissä sanelee raha, ei tahto vähentää köyhyyttä ja vähäosaisuutta. Yhteiset palvelut takaavat omistajaohjauksen, eli kuntalaiset itse pystyvät vaikuttamaan palvelujen kehittymiseen ja palveluiden laatuun. Tämä on kansanvaltaa parhaimmillaan.

Sosiaali- ja terveysalan yritykset eivät pärjäisi ilman kelakorvauksia ja kuntien kirjoittamia maksusitoumuksia. Todellisuudessa siis palvelut ovat verovaroilla maksettuja ja suoraa tulonsiirtoa kunnilta yrityksille. Mikä ihmeen järki tässä on? Samalla vaivalla ja pienemmällä rahalla voitaisiin tuottaa palvelut kunnan ja sairaanhoitopiirin omana, laadukkaana palveluna. Miksi väliin pitää laittaa yritys, jonka tavoitteena kuitenkin on tuottaa voittoa?

perjantai, 18. kesäkuuta 2010

Köyhyydestä

Sosiaalitieto -lehdellä oli kirjoituskilpailu sosiaalialan ammattilaisille aiheesta köyhyys.
Kirjoitukset

Poimin runon joka kosketti

Seminaarin power point kertoo tappiosta:
annettu liikaa rahaa köyhille.
Toimeentulotukimenojen kasvukäyrä
päättyy sydämeeni.

Haluan puhaltaa diat henkiin:
menojen pylväs romahtaa
ja köyhät paljastavat kasvonsa.
Toimeentulotuen menot muuttuvat
kaurahiutaleiksi ja tonnikalaksi,
lasten luistimiksi ja
välttämättömiksi lääkkeiksi.
Söhköt kytketään uudelleen.
Yksi häätö ja itsemurha estetty.

Puhallan yksin ja väsyneenä
- henkäykseni voimaton

Riitta Pakarinen

keskiviikko, 16. kesäkuuta 2010

Puoluekokousfiilistelyjä

Viikonloppuna on Jyväskylässä Vasemmistoliiton puoluekokous. Kokouksessa linjataan politiikkaa ja valitaan keulahahmoja puolueelle. Tämän lisäksi tietenkin tavataan kavereita ja poksautellaan kuohuvia juomia.
Tällä kertaa en ole kokouksessa puoluekokousedustajana,vaan seuraajana. Tämä onneton asia siksi, että muutin kirjani Hämeestä Pirkanmaalle liian myöhään. Ei se silti menoa haittaa. Olen kokouksessa mukana ja jopa ihan hommissa, kun olen Vasara -toimintaryhmää esittelemässä. www.vasara.vas.fi

Henkilövalinnat ovat aina mielenkiintoisia. Ei ole yhdentekevää kuka missäkin pallilla istuu. Puheenjohtajana oletettavasti jatkaa Paavo, koska hän on hoitanut hommansa mitä loistavammin. Paavo on rakentanut hyvää polittista linjaa ja ollut edukseen missä esiintyykin. Mietityttää vähän, että miten Paavo selviää kokousviikonlopusta kun töllöstä tulee jalkapalloa.

Varapuheenjohtajiksi halajaa Aino-Kaisa ja Risto Kalliorinne. Kummatkin siis tavoittelevat ensimmäisen varapuheenjohtajan paikkaa. Itse olen vannoutunut AK:n kannattaja, joten jos saisin äänestää antaisin ääneni AK:lle.

Valtuuston puheenjohtajapaikasta kisaan osallistuu enemmän nimiä. Omasta piiristä mukana kisaa Anssi Repo ja ratikaali-Mirka turusta on myös kisassa. Mirkassa on sitä energiaa ja osaamista jota puoluevaltuusto kaipaa, Anssissa taas on huumoria ja asennetta. Äänestäisin kumpaakin jos voisin.

Ehkä kaikista kisoista tunteita kuohuttavin on puoluesihteeri kilpailu. Kisaan on nyt ilmoittautunut Sirpa Puhakka ja Reko Ravela. Kummatkin helsinkiläisiä vaikuttajia. Sirpa on ollut viimeiset kolme vuotta puoluesihteerinä. Reko on Itellalla töissä ja pääluottamusmies.

Valinta näiden kahden välillä on helppo. Jos olisin äänivaltainen äänestäisin Sirpaa.
Sirpa ei ainoastaan ole pätevä hommaan hän on mukana myös tahdolla. Sirpa pystyy järkevästi perustelemaan linjansa ja on ulospäin lämpenevä ja saa helposti innostumaan politiikasta.
Sirpa näkee politiikan laajuden. Hän on ahkerasti puolustanut homoja mm. Helsingin valtuustossa. Sirpan aloitteesta Helsingin kaupunki on mukana Pride-juhlassa. Sirpa on saaut paljon aikaan puolueessa ja tuonut puoluetta lähemmäs jäseniä ja ihmisiä. Sirpa on määrätietoisesti lisännyt tiedotusta sisäisesti ja ulkoisesti.

Ihan alkaa jo jännittämään viikonloppu. Odotan paljon kokoukselta.