maanantai, 16. elokuuta 2010

Vuokralla

Vuokratyövoiman käyttö on uutisten mukaan lisääntynyt teollisuuden alalla. Vuokratyövoima on ollut jo pitkään tuttu näky palvelualalla ja rakennusalalla. Eikä se mikään uusi ilmiö terveydenhuollossakaan ole. Keikkalääkärit ovat tuttua kauraa monessa terveyskeskuksessa, erityisesti syrjäseuduilla. Pieniin maalaiskuntiin voi olla vaikea houkutella lääkäriä vakituiseen työsuhteeseen, kovan rahan keikkalääkärin saa helpommin.

Vuokratyön pesuideahan on ihan hyvä. Ollaan töissä siellä missä tarvetta on. Ongelma muodostuukin käytännössä. Esimerkiksi palkka ei juokse silloin kun työtä ei ole tarjolla. Vuokrafirmojen työntekijät ovat kuin heittopusseja, joita viskotaan tarpeen mukaan mihin sattuu. Vuokratyön ongelmat ovat palkan lisäksi kertymättömät lomat, työterveyden uupuminen ja luottamusmiesten puuttuminen.

Keikkahommissa on puolensakin, ei pääse leipääntymään samaan työpaikkaan ja oppii laaja-alaisesti uusia asioita. Auvoista elämää se ei kuitenkaan ole sillä, keikkalaisena ei pääse juurtumaan työyhteisöön, vaan on usein se ulkopuolinen vuokralainen. Kutsuja työporukan yhteisiin juhliin harvoin tulee, koska työpaikoilla ei kauaa ehdi vanheta. Työtoveruutta ei samalla tavalla ehdi syntymään keikkatyöläiselle, kuin pysyvämmässä työsuhteessa olevalle.
Itse olen karvaasti kokenut ynseän vastaanoton terveyskeskusten ja sairaaloiden osastolla kun on mennyt osastolle tekemään vain muutaman työvuoron. Pidemmissä pesteissä työtoveruutta ehtii jo syntymään. Sitä ei ole rahassa mitattavissa, mutta on työsuhteiden laadulla pelattavissa.

Työelämä on jo nyt monelle uuvuttavaa ja johtaa ennen aikaiselle eläkkeelle lähtöön. Onko tarpeen vielä enemmän kurjistaa työpaikkoja luomalla lisää tilaa vuokratyölle? Etenkin jos vuokratyöntekijöistä on tehty kakkosluokan työntekijöitä. Työntekijöillä tulee olla oikeus työhyvinvointiin riippumatta heidän työsuhteen laadusta ja kestosta.

Keikkatyöstä on tehtävä reilua myös työntekijöille, se ei saa toimia vain työnantajan edun mukaisesti. Vuokrafirmojen tulisikin palkata työntekijänsä vakituiseen työsuhteeseen takuupalkalla. Kehittää työntekijöiden edunvalvontaa, luoda hyvää työtoveruutta, kehittää työntekijöidensä ammatillisuutta ja osaamista sekä mahdollistaa kesälomat.