Oulun ylioppilaskunnan talolle tehtiin isku viime yönä. "Kuolema OYY homo loppu" oli kirjoitettuna viereiseen aitaan. Oulun ylioppilaskunta oli ottanut kantaa menneellä viikolla suvaitsevaisuudesta.
Tälle vihalle on nyt tehtävä loppu. Suomi on ollut maa, jossa kaikenkarvaiset tallustajat ovat saaneet elää kohtalaisessa turvassa. Nyt näyttää siltä, että viha vähemmistöjä kohtaan on nousemassa hullua vauhtia. Mikä ihme älynväläys sitä saa ihmisen vihaamaan tiettyä ihmisryhmää? Työttömyyden ja eriarvoisuuden lisääminen on lisännyt myös viharikoksia.
Kyllä nyt näyttää tilanne siltä, että kansa kaipaa yhdenvertaisuuskoulutusta ja oikein urakalla. Annan muutaman ihan ilmaisen vinkin: jos kaikilla ihmisillä on turvallinen olo, ei suurta huolta ruuasta ja asunnosta, he voisivat paremmin ja tällainen vihaaminen loppuisi.
Hyvinvointivaltiossa kaikilla ihmisillä on työtä, toimeentuloa ja leipää kaapissa, silloin ei kenenkään tarvitse vihata homoja, lesboja ja maahanmuuttajia.
Vaikka ongelmat olisivat monimutkaisia, ei ratkaisujen tarvitse olla. Viha voitetaan hyvinvoinnin lisäämisellä.
torstai, 28. lokakuuta 2010
tiistai, 19. lokakuuta 2010
Asunnottomien yön puhe
Asunnottomien yö Tampere 17.10.2010
Oma koti on jokaisen perusoikeus. Olkoon koti sitten oma asunto, vanhainkoti, palvelutalo tai muu tuettu asumismuoto. Koti ei ole siltojen alla, yömajoissa, toisten nurkissa tai kadulla.
Tilastosta riippuen Suomessa lasketaan olevan 7500-8000 asunnotonta. Asunnottomuutta on eniten Helsingissä, mutta muut kaupungit tulevat kiltisti perässä. Vailla vakinaista asuntoa ry:n mukaan asunnottomien määrä on todellisuudessa tilastotietoja suurempi. Maailmalla asunnottomia arvioidaan olevan noin 100 miljoonaa. 100 miljoonaa ihmistä vailla kotia.
Vaikka pitkäaikaisasunnottomuutta ollaan saatu Suomessa laskuun, on asunnottomien määrä kuitenkin noussut. Syy asunnottomuuden lisääntymiseen on yksinkertainen, asuntojen puuttuminen. Kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja on aivan liian vähän tarjolla. Vuokra-asuntoja on Helsingissä tarjolla lähes vain yksityisillä markkinoilla. Hinnat ovat kohtuuttomia, joihin vain eliitillä on varaa. Vuokra-asunnot ovat tuottava bisnes yksityisille vuokraajille ja lisätulo monelle yritykselle.
Päihde -ja mielenterveysongelmat kulkevat usein käsi kädellä asunnottomuuden kanssa. Entisessä työssäni Pelastusarmeijan hoitokodilla Tampereella näin tämän suhteen joka päivä. Pitkäaikaisasunnottomuutta ei olla hoidettu niin hienosti, kuin juhlapuheissa kerrotaan. Ongelmana on oikeanlaisen kodin puuttuminen. Päihde- ja mielenterveyskuntoutujalle paras vaihtoehto ei aina ole oma yksiö. Seinät yksinään eivät tuo onnea, vaan ihmisen tarpeiden mukaiset palvelut.
Tampereella päihdekuntoutujille on tarjolla liian vähän tuettuja asumispalveluita. Kaupunkien tulee vuokra-asuntojen lisäksi rakentaa lisää palvelutaloja päihde- ja mielenterveyskuntoutujille. On elvyttävää, järkevää ja sosiaalisesti oikeudenmukaista politiikkaa rakentaa vuokra-asuntoja ja tarjota oikeanlaisia asumispalveluita.
Asunnottomuus on sukupuolittunut. Lähes 90% asunnottomista on miehiä. Miesten asunnottomuuteen on yleensä johtanut ero puolisosta, työttömyys ja päihdeongelmat. Naiset kärsivät samoista ongelmista, lisäksi myös naisiin kohdistuva väkivalta ajaa heidät ulos kodeistaan kodittomiksi. Kriisimajoituksen tarve voi olla erilainen, mutta se onko mies vain nainen, ei poista sitä tosiasiaa, että apua on saatava ja pysyvä oma koti on jokaisen perusoikeus.
Asunnottomuuden lopettaminen on muutakin kuin seinien rakentamista ihmisten ympärille. Moni asunnoton on korviaan myöten veloissa. Kunnissa on usein vain yksi velkaneuvoja, isommissa kunnissa heitä on muutamia. Kuitenkin niin, että neuvontaan joutuu pahimmassa tapauksessa jonottamaan jopa puoli vuotta. Purkamalla näitä jonoja ja saamalla velkaantuneiden asiat paremmalle tolalle, voidaan helpottaa ja ennaltaehkäistä asunnottomuutta, puhumattakaan inhimillisen kärsimyksen vähenemisestä. Pieni viilaus voitaisiin myös tehdä lakiin: pikavipit laittomiksi. Tästä pitäisi kaikkien tolkun ihmisten olla samaa mieltä. Miksi asiaa ei ole jo ratkaistu? Kuka voittaa , kun ihminen on taloudellisessa ahdingossa ja velkaantuu pikavippien vuoksi?
Tampereen on nyt avattava silmänsä myös sosiaaliselle luototukselle ja jo vihdoinkin ottaa se mukaan kaupungin toimintaan. Sosiaalinen luototus on taloudellisesti järkevä ratkaisu auttaa ahdingossa olevia kuntalaisia.
Asunnottomuus voidaan poistaa ja ennalta ehkäistä, jos niin päätetään. Rakentaminen elvyttää, senhän sanovat kaikki poliitikot, niin kunnissa kuin eduskunnassakin. Missä sitten viipyy edulliset vuokra-asunnot? Onko se raha mennyt jonkun toisen pussiin? Veronkevennykset veivät muutaman kerrostalon ja palvelutalon henkilökuntineen. Taisipa siinä samassa mennä lisärahat kunnille, jolla oltaisiin voitu palkata lisää sosiaali- ja terveysalan ihmisiä tekemään töitä asunnottomuuden poistamiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi. 16 uutta asuntoneuvojaa ympäri Suomen eivät pysty poistamaan asunnottomuutta ilman asuntoja.
Mistä eurot siihen, että asunnottomia ei enää olisi. Pääoma- ja osinkotulojen progressiivinen verotus tuo kolikoita valtion kirstuun. Palautetaan varallisuusvero samalla, kun kerran aloitettiin verotuksen uudet tuulet.
Ilman kunnille suunnattuja varoja, kunnat eivät pysty hoitamaan edes lakisääteisiä palveluita niin hyvin kuin olisi tarvetta. Asunnottomuus, huono-osaisuus ja toivottomuus eivät poistu juhlapuhein vaan konkreettisin teoin ja päätöksin. Päätetään antaa lisää rahaa sosiaalitoimelle, päätetään rakentaa uusi palvelutalo, päätetään satsata koulu -kuraattoreihin ja terveydenhoitajiin. Yksinkertaisesti tehdään liuta päätöksiä, jotka ovat sosiaalisesti kestäviä ja lisäävät oikeudenmukaisuutta. Voitetaan toivottomuus päätös kerrallaan.

perjantai, 15. lokakuuta 2010
Sosiaalisen luototuksen uupuminen Tampereella
Pikavippejä ja kulutusluottoja saa lähes joka kadunkulmasta. Tekstarilla saa nopeasti tililleen rahaa, juurikaan ei takaisinmaksukykyä kysellä. Monet vähävaraiset vippaavat vipin päälle rahoittaakseen arkeaan ja selvitäkseen laskuista. Jotain perverssiä siinä kuitenkin on, että markkinat iskevät siihen missä perusturvan pitäisi olla. Kuluttamisesta on tehty elinehto ja se takaa hyvän ”asiakaspohjan” alan yrityksille. Riippuvuudesta sairastaville pikavipit tarjoavat nopean tien riippuvuuden rahoittamiseen. Soppa alkaakin olla ulosottoa vaille valmis.
Luotto- ja vippikierteeseen ajautuminen vie velkaneuvontaan, jossa solmussa olevaa tilannetta koetetaan avata. Karuakin karumpi tilanne tosin on se, että Tampereen kaupungin velkaneuvontaan on kohtuuttoman pitkät jonot. Ahdingossa olevat joutuvat pahimmillaan odottamaan yli neljä kuukautta päästäkseen ensimmäiseen tapaamiseen.
Tampere ei ole tehdyistä aloitteista huolimatta luonut sosiaalisen luototuksen järjestelmää, joka helpottaisi monen taloudellisessa ahdingossa olevan ihmisen arkea. Sosiaalisessa luototuksessa myönnetään vaikeuksissa olevalle, usein maksuhäiriömerkintäiselle ihmiselle pankkilainaan verrattavaa luottoa. Sosiaalinen luototus on jo käytössä monissa kunnissa.
Sosiaalinen luotto on myös maksettava takaisin, mutta ehdot ovat huomattavasti inhimillisemmät kuin pikavippifirmojen vastaavat. Sosiaalisella luototuksella voidaan säästää rahaa ja vähentää inhimillistä kärsimystä. Rahaa säästyisi mielenterveyspalveluista, lastensuojelusta ja velkaantuneen ei tarvitsisi maksaa kohtuutonta korkoa pikavippifirmoille.
Tampereen kaupungin on herättävä todellisuuteen, jossa kaupunkilaiset velkaantuvat ja tarvitsevat apua. Velkaneuvonta tarvitsee lisäresursseja ja sosiaaliselle luototukselle on avattava ovi.
Sen ohella pikavippien myöntäminen on kiellettävä, jotta ongelma päästään kokonaan juurimaan pois. Pikavippaaminen on koronkiskomista, hädänalaisten hyväksikäyttöä ja lähes rikollista toimintaa. Mutta jos eduskunta ei saa asiaa vietyä eteenpäin, on Tampereen kaupungin kannetta vastuunsa ja vauhditettava sosiaalista luototuksen parannettava. Se on vähintä, mitä täällä voidaan tehdä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)