Kulttuurimuutos

TUL -lehti 1/2011

Olen aktiivinen seuraurheilija, mutta seuran ollessa joulutauolla jouduin miettimään mistä ammentaa viikottainen liikunta-annos. Päätin kokeilla kuntokeskusten ihmeellistä maailmaa.
En ole erityisen innostunut ryhmäliikuntatunneista enkä voi oikein ymmärtää mitä hienoa niissä on, mutta yrittänyttä ei laiteta. Ennakkoluulot on voitettava. Niinpä hommasin kymmenen kerran kortin ryhmäliikuntatunneille seuran joulutauon ajaksi.

Muistan kuinka alakoululaisena kirmailin naisvoimistelijoiden tunnilla tampuuriinin tahdissa pitkin koulun liikuntasalia. Enkä pitänyt siitä. Myöhemmin päästiin aerobikin tunnelmiin ja nyt samassa salissa taidetaan tanssia Zumbaa. Jumppakulttuuri muuttuu hurjaa vauhtia.

Kuntoliikunnasta on tullut enenevissä määrin kaupallista toimintaa, siinä missä ennen naisvoimistelijat ja muut urheiluseurat liikuttivat ihmisiä, nyt liikutaan kuntokesuksissa jäseninä. Perusajatus ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään. Edelleen salissa on yksi ohjaaja, joka musiikin tahdissa laittaa meidät liikkeelle. Siinä missä ennen käytettiin tunnilla vanhoja siivousvaatteita, nyt on tärkeää, että päällä on uusimmat tecknical-fit materiaalin vaatteita.

Kulttuurimuutos on tapahtunut liikumispaikan suhteen. Koulujen saleissa urheiluseurojen tarjoamat jumppatunnit eivät ole niin kysyttyä kuin esim. Hot Jooga, missä joogataan kuumassa huoneessa. Suhde ohjaajaan on myös muuttunut, saman brändin ryhmäliikuntatunteja voi ohjata lähes kuka tahansa ja suhde ohjaajaan voi olla vieraantuneempi.

Yhdessä hot venyttelyssä missä kävin, ohjaaja kysyi osallistujien venyttelytapoja, mutta kukaan ei vastannut. Salikulttuuriin kuuluu, että ohjelmistosta poimitaan itselle parhaan tunnit, joissa liikunta sitten suoritetaan. Harvoin tunneilla ihmiset ystävystyvät toisiinsa tai lähde yhdessä toimimaan liikuntakeskuksen hyväksi. Täysin eri kulttuuri siis kuin urheiluseuroissa, joissa usein ollaan ystäviä keskenään ja yhdessä ponnistellaan seuran eteen. Kuntokeskuskulttuuri on hyvin yksilöllistä suorittamista, jossa tarkoituksena on saada kuntoilua ilman yhteisöllisyyttä tai seuravelvoitteita.

On harmittavaa, jos urheilutottumuksemme muuttuvat niin, että emme enään saa urheilusta sitä yhteisöllisyyttä ja urheilukulttuuria mitä aikaisemmin olemme saaneet. Urheiluseuratoiminta on paljon enemmän kuin vain liikuntaa ja urheilua, se on yhteisöllistä yhdessä tekemistä. Sen sosiaalinen arvo on vähintään yhtä merkittävä kuin sen liikunnallinen terveysvaikutus on.

Siinä missä liikunnasta on tulossa väline ja elintaso -harrastamista on vielä kuitenkin jäljellä niitä, jotka saavat iloa juuri seuraurheilusta. Yhteisistä talkoista junioreiden kisamatkan kattamiseksi, kisojen järjestämistä ja muuta yhteistä puurtamista. Ilman tätä puurtamista ja iloista seurakulttuuria jäisi moni lapsi, nuori ja aikuinen vaille viikottaista urheiluannosta. Minun liikuntakeskuskokeilu jää tähän kymmeneen kertaan ja palaan riemusta kiljuen seuran treeneihin. Onneksi joulu on vain kerran vuodessa.