Koukkuniemi

Minut on vasta valittu jäseneksi kaupungin laitoshoidon johtokuntaan. Ihan mahtavaa, koska laitoshoidon asiat ovat lähellä sydäntäni. Olen hoitotyössä ollessani saanut kokemusta aiheesta ja kuulen jatkuvasti hoitotyössä olevilta ystäviltäni heidän huolista laitoshoidosta.

Ensimmäisenä hommanani menin kuuntelemaan Koukkuniemen vanhainkotiin uusien omaisten iltaan, miltä meno vaikuttaa Koukkuniemessä. Olen innokkaasti ollut kirjoittamassa pariin otteeseenkin koukkunienmen heikosta henkilöstötilanteesta. On mielenkiintoista nähdä myös omaisten rooli tässä isossa paletissa.

Puheiden mukaan Koukkiniemessä menee nyt paremmin kuin muutamaan vuoteen. Olin hieman hämmentynyt muutamasta asiasta. Mummonkammari on kymmeniä vuosia tehnyt vapaaehtoistyötä vanhainkodissa. He ovat ulkoiluttaneet, hoitaneet kahvilaa viikonloppuisin, lukeneet asukkaille ja muuten olleet läsnä arjessa. Ihan kiva, mutta eikös se ole talon henkilökunnan homma olla läsnä vanhusten arjessa ei vain tehdä se raskas hoitotyö?

Koukkuniemen ylihoitaja myös kertoi innoissaan kuinka Kauppakamari on kerännyt heille 7000€ rahaa, että voivat kesällä palkata ulkoiluttajia asukkaille. Ihan kiva, mutta eikös tämä nyt vähintäänkin ole asia, jonka kaupungin itse olisi pitänyt hoitaa? Onhan se nyt vähän kummallista, että yritysmaailman pitää juosta vanhusten avuksi, kun kaupunki ei itse saa hoidettua ulkoiluttajia.

Koukkuniemessä on alkamassa Koukkuniemi 2020 -hanke, jossa ideana on valmistautua suurten ikäluokkien vanhenemiseen. Kauniin ajatuksena on myös miettiä palveluiden hankitamallia yms. Väläytettiin siellä myös hoitajien kiinnostus yhteiskunnalliseen yrittämiseen.

Oma visioni Koukkuniemestä 2020 on geriatrian osaamiskeskus, jossa on Suomen parasta vanhustenhoitoa. Sellaista missä ikääntyvä nähdään oman elämänsä parhaana asiantuntijana, aktiivisena toimijana ja jolla on mahdollisuus toteuttaa itseään. Ei vain lisää yksittäisiä askartelutunteja tai teatteriesityksiä, vaan asukkaiden näkeminen teatterin tekijöinä ja kokijoina. Vanhenemisen näkemistä vain yhtenä elämän osana, ei sairautena. Saa nähdä miten tätä visiota saa tungettua samaan paperiin innovatiivisen yhteiskunnallisen yrittämisen kanssa. Vai sopivatko ne edes samaan paperiin?

Tappamista turha ihannoida

AL yleisönosasto 21.1.2011

Suomalaisen klubin väki toivoi kokoomusnuorten Tommi Vihervaaran tavoin Mannerheimille Tampereen keskustaan omaa patsasta tai puistoa. En millään pysty ymmärtämään mikä ihmeen hinku on saada ihmistenilmoille patsaita ihmisestä jotka ovat tapattaneet tuhansia ihmisiä.

Olisiko jo aika siirtyä sodan romantisoinnista realismiin ja huomata, että maailmassa tuhannet lapset ja nuoret jäävät vaille turvallista tulevaisuutta, kotia ja perhettä sotien vuoksi? Sodissa on vain häviäjiä, sillä ihmimillinen kärsimys on kohtuuton.

Sodissa ja sotapäälliköiden ihannoinnissa ei ole mitään tolkkua. Ainakaan sellaiseen ei voida kaupungin toimesta rahoja käyttää. Mielummin veroeuroja voitaisiin kohdentaa rauhankasvatukseen, että sodilta voitaisiin välttyä myös jatkossa.

Pysykööt Mannerheimpatsaat ja puistot pois yleisestä kaupunkitilasta.