Kansan Uutiset uutisoi alkuviikosta Zimbabwelaisen Farainin käännyttämisestä. Farain on hakenut Suomesta turvapaikkaa kolme kertaa seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuvan vainon perusteella. Hän on tällä hetkellä Metsälän säilöönottoyksikössä, sillä poliisi valmistelee hänen käännytystään.
Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että seksuaalisesta suuntautumisesta johtuva vaino harvoin oikeuttaa turvapaikkaan Suomessa. Helsingin Sanomien mukaan Homoseksuaalisuus on edelleen rikos yli 70 maassa. Kuolemanrangaistukseen siitä voidaan tuomita Iranissa, Jemenissä, Mauritaniassa, Nigeriassa, Saudi-Arabiassa ja Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa.
Zimbabwessa seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla ei ole lainkaan oikeuksia ja homous on jopa laitonta. On jälleen kerran aivan käsittämätöntä politiikkaa, että kun tiedämme että paluu lähtömaahan tarkoittaa vankilaa tai kuolemaa, niin lähetämme ihmiset takaisin.
Amnesty, Seta ja vapaaliikkuvuus verkosto ovat olleet mukana Farainin tukemisessa ja heidän näkemysten mukaan ei ole turvallista palauttaa Farainia takaisin Zimbabween ja silti häntä ollaan käännyttämässä.
On esiintynyt väitteitä, että Farainin homoudesta ei olisi näyttöä. On se nyt kumma, että tällaisista asioista keskustellaan 2000-luvulla. Mitä ihmeen näyttöä pitäisi olla? Videoita rakastelusta? Eihän heteroidenkaan tarvitse todistaa olevansa hetero hän jatkaa. On syrjivää epäillä homoseksuaalisuuden todenmukaisuutta.
Käännytys päätös tulee perua ja Farainin kotouttaminen Suomeen aloitettava. Ihmiselle on annettava turvapaikka, mikäli hän sitä tarvitsee ja jos yli 70 masssa homous on laitonta, niin silloin tarve turvalle on ilmeinen.
torstai, 24. helmikuuta 2011
torstai, 17. helmikuuta 2011
Ihanat verot
KU 18.2.2011
Olen etuoikeutettu kun saan maksaa veroja ja nauttia verovaroin tuotetuista palveluista. Suorastaan rakastan verojen maksamista. Verot kuitenkin aiheuttavat jostain syystä närkästystä, ihan kun muka meille jäisi käteen enemmän, jos emme maksaisi veroja. Olisin köyhempi, mikäli en maksaisi veroja ja pääsisi nauttimaan palveluista. Kaikki koulutuksesta ja tienhoidosta alkaen joutuisin pulittamaan omasta tilipussista. Siihen ei rahat riittäisi.
Olen päässyt nauttimaan veroilla tuotetuista palveluista jo ennen syntymääni, kun äitini pääsi äitiysneuvolaan. Saman palvelun piirissä on kaikki äidit tuloista riippumatta. Kiitos verojen, olen saanut käydä päiväkotia, minulle on annettu perusopetus ja kaksi laadukasta tutkintoa. Olen voinut elää turvallisessa maassa, jossa tiet on hoidettu ja suihkusta tuleva vesi on lämmintä. Sähköt katkeilevat harvoin ja sekin luo vain romanttisen tunnelman.
Kiitos verojen, kun voin elää turvallisessa yhteiskunnassa, saan toteuttaa itseäni ja olen kohtalaisen vapaa tekemään valintoja. Haluan maksaa lisää veroja, että jokainen voisi tässä maassa olla yhdenvertainen. En voi käsittää, kuinka joku joka tienaa yli 3000€/kk voi valittaa, jos joutuisi maksamaan lisää veroa 9€/kk, kun olisin valmis maksamaan tuon 9€, vaikka tuloni ovat kolmasosa itkijän tuloista. Veroilla saadaan niin paljon hyvää aikaan, että jokaisen pitäisi tajuta mikä etuoikeus on saada maksaa veroja. En koskaan halua elää verovapaassa yhteiskunnassa.
Verotuksen lähtökohtana tulee olla oikeudenmukaisuus ja progressiivisuus eli jokainen maksaa maksukyvyn mukaan. Tavallisen tallaajan turvaksi on kaikenlaista verohelpotusta ja hyvä niin, mutta perusajatus kuitenkin on että kaikesta paitsi rakkaudesta maksetaan veroja. Verovaroilla maksetut asiat, kuten poliisi ja oikeuslaitos takaa vähän korkeamman kynnyksen korruptioon ja muuhun vilunkipeliin. Vahva hyvinvointiyhteiskunta lisää turvallisuutta, vähentää rikollisuutta ja luo yhdenvertaisuutta. Eihän sitä paljon muuta hyvältä yhteiskunnalta voikaan toivoa.
En voi tarpeeksi ylistää verojen maksua, koska ilman veroja en ehkä osaisi kirjoittaa tätä tekstiä, saati lukea sitä.
Olen etuoikeutettu kun saan maksaa veroja ja nauttia verovaroin tuotetuista palveluista. Suorastaan rakastan verojen maksamista. Verot kuitenkin aiheuttavat jostain syystä närkästystä, ihan kun muka meille jäisi käteen enemmän, jos emme maksaisi veroja. Olisin köyhempi, mikäli en maksaisi veroja ja pääsisi nauttimaan palveluista. Kaikki koulutuksesta ja tienhoidosta alkaen joutuisin pulittamaan omasta tilipussista. Siihen ei rahat riittäisi.
Olen päässyt nauttimaan veroilla tuotetuista palveluista jo ennen syntymääni, kun äitini pääsi äitiysneuvolaan. Saman palvelun piirissä on kaikki äidit tuloista riippumatta. Kiitos verojen, olen saanut käydä päiväkotia, minulle on annettu perusopetus ja kaksi laadukasta tutkintoa. Olen voinut elää turvallisessa maassa, jossa tiet on hoidettu ja suihkusta tuleva vesi on lämmintä. Sähköt katkeilevat harvoin ja sekin luo vain romanttisen tunnelman.
Kiitos verojen, kun voin elää turvallisessa yhteiskunnassa, saan toteuttaa itseäni ja olen kohtalaisen vapaa tekemään valintoja. Haluan maksaa lisää veroja, että jokainen voisi tässä maassa olla yhdenvertainen. En voi käsittää, kuinka joku joka tienaa yli 3000€/kk voi valittaa, jos joutuisi maksamaan lisää veroa 9€/kk, kun olisin valmis maksamaan tuon 9€, vaikka tuloni ovat kolmasosa itkijän tuloista. Veroilla saadaan niin paljon hyvää aikaan, että jokaisen pitäisi tajuta mikä etuoikeus on saada maksaa veroja. En koskaan halua elää verovapaassa yhteiskunnassa.
Verotuksen lähtökohtana tulee olla oikeudenmukaisuus ja progressiivisuus eli jokainen maksaa maksukyvyn mukaan. Tavallisen tallaajan turvaksi on kaikenlaista verohelpotusta ja hyvä niin, mutta perusajatus kuitenkin on että kaikesta paitsi rakkaudesta maksetaan veroja. Verovaroilla maksetut asiat, kuten poliisi ja oikeuslaitos takaa vähän korkeamman kynnyksen korruptioon ja muuhun vilunkipeliin. Vahva hyvinvointiyhteiskunta lisää turvallisuutta, vähentää rikollisuutta ja luo yhdenvertaisuutta. Eihän sitä paljon muuta hyvältä yhteiskunnalta voikaan toivoa.
En voi tarpeeksi ylistää verojen maksua, koska ilman veroja en ehkä osaisi kirjoittaa tätä tekstiä, saati lukea sitä.
sunnuntai, 6. helmikuuta 2011
Kulttuurimuutos
TUL -lehti 1/2011
Olen aktiivinen seuraurheilija, mutta seuran ollessa joulutauolla jouduin miettimään mistä ammentaa viikottainen liikunta-annos. Päätin kokeilla kuntokeskusten ihmeellistä maailmaa.
En ole erityisen innostunut ryhmäliikuntatunneista enkä voi oikein ymmärtää mitä hienoa niissä on, mutta yrittänyttä ei laiteta. Ennakkoluulot on voitettava. Niinpä hommasin kymmenen kerran kortin ryhmäliikuntatunneille seuran joulutauon ajaksi.
Muistan kuinka alakoululaisena kirmailin naisvoimistelijoiden tunnilla tampuuriinin tahdissa pitkin koulun liikuntasalia. Enkä pitänyt siitä. Myöhemmin päästiin aerobikin tunnelmiin ja nyt samassa salissa taidetaan tanssia Zumbaa. Jumppakulttuuri muuttuu hurjaa vauhtia.
Kuntoliikunnasta on tullut enenevissä määrin kaupallista toimintaa, siinä missä ennen naisvoimistelijat ja muut urheiluseurat liikuttivat ihmisiä, nyt liikutaan kuntokesuksissa jäseninä. Perusajatus ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään. Edelleen salissa on yksi ohjaaja, joka musiikin tahdissa laittaa meidät liikkeelle. Siinä missä ennen käytettiin tunnilla vanhoja siivousvaatteita, nyt on tärkeää, että päällä on uusimmat tecknical-fit materiaalin vaatteita.
Kulttuurimuutos on tapahtunut liikumispaikan suhteen. Koulujen saleissa urheiluseurojen tarjoamat jumppatunnit eivät ole niin kysyttyä kuin esim. Hot Jooga, missä joogataan kuumassa huoneessa. Suhde ohjaajaan on myös muuttunut, saman brändin ryhmäliikuntatunteja voi ohjata lähes kuka tahansa ja suhde ohjaajaan voi olla vieraantuneempi.
Yhdessä hot venyttelyssä missä kävin, ohjaaja kysyi osallistujien venyttelytapoja, mutta kukaan ei vastannut. Salikulttuuriin kuuluu, että ohjelmistosta poimitaan itselle parhaan tunnit, joissa liikunta sitten suoritetaan. Harvoin tunneilla ihmiset ystävystyvät toisiinsa tai lähde yhdessä toimimaan liikuntakeskuksen hyväksi. Täysin eri kulttuuri siis kuin urheiluseuroissa, joissa usein ollaan ystäviä keskenään ja yhdessä ponnistellaan seuran eteen. Kuntokeskuskulttuuri on hyvin yksilöllistä suorittamista, jossa tarkoituksena on saada kuntoilua ilman yhteisöllisyyttä tai seuravelvoitteita.
On harmittavaa, jos urheilutottumuksemme muuttuvat niin, että emme enään saa urheilusta sitä yhteisöllisyyttä ja urheilukulttuuria mitä aikaisemmin olemme saaneet. Urheiluseuratoiminta on paljon enemmän kuin vain liikuntaa ja urheilua, se on yhteisöllistä yhdessä tekemistä. Sen sosiaalinen arvo on vähintään yhtä merkittävä kuin sen liikunnallinen terveysvaikutus on.
Siinä missä liikunnasta on tulossa väline ja elintaso -harrastamista on vielä kuitenkin jäljellä niitä, jotka saavat iloa juuri seuraurheilusta. Yhteisistä talkoista junioreiden kisamatkan kattamiseksi, kisojen järjestämistä ja muuta yhteistä puurtamista. Ilman tätä puurtamista ja iloista seurakulttuuria jäisi moni lapsi, nuori ja aikuinen vaille viikottaista urheiluannosta. Minun liikuntakeskuskokeilu jää tähän kymmeneen kertaan ja palaan riemusta kiljuen seuran treeneihin. Onneksi joulu on vain kerran vuodessa.
Olen aktiivinen seuraurheilija, mutta seuran ollessa joulutauolla jouduin miettimään mistä ammentaa viikottainen liikunta-annos. Päätin kokeilla kuntokeskusten ihmeellistä maailmaa.
En ole erityisen innostunut ryhmäliikuntatunneista enkä voi oikein ymmärtää mitä hienoa niissä on, mutta yrittänyttä ei laiteta. Ennakkoluulot on voitettava. Niinpä hommasin kymmenen kerran kortin ryhmäliikuntatunneille seuran joulutauon ajaksi.
Muistan kuinka alakoululaisena kirmailin naisvoimistelijoiden tunnilla tampuuriinin tahdissa pitkin koulun liikuntasalia. Enkä pitänyt siitä. Myöhemmin päästiin aerobikin tunnelmiin ja nyt samassa salissa taidetaan tanssia Zumbaa. Jumppakulttuuri muuttuu hurjaa vauhtia.
Kuntoliikunnasta on tullut enenevissä määrin kaupallista toimintaa, siinä missä ennen naisvoimistelijat ja muut urheiluseurat liikuttivat ihmisiä, nyt liikutaan kuntokesuksissa jäseninä. Perusajatus ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään. Edelleen salissa on yksi ohjaaja, joka musiikin tahdissa laittaa meidät liikkeelle. Siinä missä ennen käytettiin tunnilla vanhoja siivousvaatteita, nyt on tärkeää, että päällä on uusimmat tecknical-fit materiaalin vaatteita.
Kulttuurimuutos on tapahtunut liikumispaikan suhteen. Koulujen saleissa urheiluseurojen tarjoamat jumppatunnit eivät ole niin kysyttyä kuin esim. Hot Jooga, missä joogataan kuumassa huoneessa. Suhde ohjaajaan on myös muuttunut, saman brändin ryhmäliikuntatunteja voi ohjata lähes kuka tahansa ja suhde ohjaajaan voi olla vieraantuneempi.
Yhdessä hot venyttelyssä missä kävin, ohjaaja kysyi osallistujien venyttelytapoja, mutta kukaan ei vastannut. Salikulttuuriin kuuluu, että ohjelmistosta poimitaan itselle parhaan tunnit, joissa liikunta sitten suoritetaan. Harvoin tunneilla ihmiset ystävystyvät toisiinsa tai lähde yhdessä toimimaan liikuntakeskuksen hyväksi. Täysin eri kulttuuri siis kuin urheiluseuroissa, joissa usein ollaan ystäviä keskenään ja yhdessä ponnistellaan seuran eteen. Kuntokeskuskulttuuri on hyvin yksilöllistä suorittamista, jossa tarkoituksena on saada kuntoilua ilman yhteisöllisyyttä tai seuravelvoitteita.
On harmittavaa, jos urheilutottumuksemme muuttuvat niin, että emme enään saa urheilusta sitä yhteisöllisyyttä ja urheilukulttuuria mitä aikaisemmin olemme saaneet. Urheiluseuratoiminta on paljon enemmän kuin vain liikuntaa ja urheilua, se on yhteisöllistä yhdessä tekemistä. Sen sosiaalinen arvo on vähintään yhtä merkittävä kuin sen liikunnallinen terveysvaikutus on.
Siinä missä liikunnasta on tulossa väline ja elintaso -harrastamista on vielä kuitenkin jäljellä niitä, jotka saavat iloa juuri seuraurheilusta. Yhteisistä talkoista junioreiden kisamatkan kattamiseksi, kisojen järjestämistä ja muuta yhteistä puurtamista. Ilman tätä puurtamista ja iloista seurakulttuuria jäisi moni lapsi, nuori ja aikuinen vaille viikottaista urheiluannosta. Minun liikuntakeskuskokeilu jää tähän kymmeneen kertaan ja palaan riemusta kiljuen seuran treeneihin. Onneksi joulu on vain kerran vuodessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)