Koukkuniemi, tuo suuri ja rakas tamperelainen vanhainkoti. Koukkuniemeä on parjattu milloin hoitajapulasta, milloin huonokuntoista rakennuksista ja milloin mistäkin. Itsekin olen joitain kertoja kirjoittanut hoitajien oloista ja heidän ahdistuksistaan kun he eivät ole päässeet tekemään työtään kuten ovat halunneet.
Istun nyt Tampereen kaupungin laitoshoidon johtokunnassa, missä pääsee kivasti käsiksi ajankohtaisiin laitoshoitoa koskeviin asioihin, myös koukkuniemeä kohtaan. Kaupunginhallitus ja valtuusto on päättänyt suurista linjoista koskien koukkuniemeä. Näissä suurissa linjauksissa koukkuniemi toimisi tulevaisuudessa monituottajamallin mukaan, mikä tarkoittaa siis että alueella nykyisen yhden toimijan (kaupunki) sijaan toimisi useita eri toimijoita, kuten yrityksiä, järjestöjä, yhteiskunnallisia yrityksiä ja kaupunki.
Ajatuksena on tehdä koukkuniemen alueesta geriatrian osaamiskeskittymä, jossa innovaation vilisevät ja alueella olisi monen moista palvelua tarjolla.
Tänään laitoshoidon johtokunnan kokouksessa pormestari Ikonen oli paikalla kertomassa kaupungin idoita aiheesta ja kuulemassa meidän ajatuksia. Itse en kannata monituottajamallia, vaan minun visioni/unelmani koukkuniemestä on aivan toisenlainen.
Koukkiniemi 2025, minun visioni:
Koukkuniemen palvelut tuotetaan kaupungin omana palveluna. Palvelun lähtökohtana on monipuolisuus, jokaiselle jotain -periaatteella. Koukkuniemen osastot ovat pieniä ja heille on enemmän itsenäisyyttä valita työmuotoja ja työmenetelmiä. Koukkuniemessä on vahva sidos kulttuurin, musiikin ja taiteen mukaanottamisessa. Koskaan ei ole liian myöhäistä ryhtyä harrastamaan ajatus kulkee kaikilla osastoilla.
Koukkuniemen alueella on palveluja moneen lähtöön, on omia asuntoja mihin on mahdollista saada kotipalvelua, on päiväkoti, kyläkauppa, pubi ja kaikki mitä tavalliseen ihmisen arkeen kuuluukin. Koukkuniemen alue on ajateltu ikääntyvää kansalaista silmällä pitäen, mutta ei sulje alueeta pois koko elämän kirjoa.
Koukkuniemi tekee tiivistä yhteistyötä eri asteen oppilaitosten kanssa hyödyntäen opiskelijoiden ja opettajien vanhustyön innovaatioita ja kokeiluja. Koukkuniemi on geriatrisen tutkimuksen lempilapsi.
Koukkuniemessä jokaisella työntekijällä on aito mahdollisuus vaikuttaa työn sisältöön ja työmuotoihin. Raskas hierarkia ja byrogratia ei saa olla esteenä luovalle vanhustyölle.
Koukkuniemi on kiinnostunut tuomaan teknologian ja geriatrian lähemmäksi toisiaan luomalla toimintamahdollisuuksia uusille innovaatioille.
Monituottajamallin ongelmia on byrogratian lisääntyminen kun palveluita ostetaan eri tuottajilta ja jokaisen kanssa tehdään sopimuksia ja liikutellaan rahaa. Tätä ongelmaa ei kaupungin omana tuotantona tuotetussa ole. Monituottajamallissa vaarana on palveluiden eriarvoistuminen. Monituottajamalliin kuuluu myös yritysten mukaan ottaminen ja on selvää, että yritysten tarkoitus on tuottaa voittoa, eikä hyvinvointia kuntalaisille kuten on kaupungin tavoite. Kaupungin omana palveluna tuotettuna voidaan palvelua hallinnoida demokraattisemmin ja ohjaus tulee kuntalaisilta, ei osakkenomistajilta. Kaupungin omana tuotantona tuotetut palvelut takaavat yhdenvertaisuuden ja korkean laadun.
Koukkuniemi ei tarvitse yrityksiä jotta se saadaan kukoistamaan, se tarvitsee vapaat kädet ja rahaa, jotta siitä saataisiin toimiva ja onnellisten vanhusten senioriranta.