perjantai, 11. marraskuuta 2011

Verokarhu, vapauta koirat!

Aamulehti 10.11.2011

Viimeisinä vain Tampere ja Helsinki pitävät kynsin hampain koiraverosta kiinni. Kun Tampereella arvioiden mukaan olevan 26000 koiraa, veron maksaa vain 4000 koiranomistajaa. Viisi kuudesta vastaantulevasta koirasta siis on veronkiertäjä eikä nyt ole tosiaankaan puhe kulkukoirista.

Koiraveroa kerätään Tampereella vuodessa 140 000€. Veron keräämiseen kuluu heti alkuunsa 35 000€, josta jäljelle jää 105 000€ koirapuistojen ylläpitoon ja kakkapussien hankintaan. Siis neljäsosa veron tuotosta menee vain sen ylläpitoon. Voudin rahapussi vuotaa pahasti!Maksa jos jaksat- tyyppinen verotus ei toimi. Ei voi olla oikein että yksi rehellinen maksaa viiden edestä. Koirapoliisin viran perustaminen tai palvelujen tilaaminen yksityisiltä vartioliikkeiltä olisi kaikkein järjettömin vaihtoehto - valvonnan kustannukset pienentäisivät veron tuottoa entisestään.

Koirattomallekin on koirapuistoista hyötyä, silloin muut ulkoilureitit pysyvät puhtaampina. Solidaarisuus ei ole pahasta vaikka pitäisikin enemmän kissoista joista ei veroa tarvitse maksaa. Omisti koiran tai ei, on vain puhtaasti järkevää kannattaa koiraveron poistoa.

Nykymalli rikkoo oikeudenmukaisen verottamisen periaatetta koska pienituloiset joutuvat maksamaan suhteellisesti enemmän koiraveroa varakkaisiin nähden. Kenellekään ei myöskään kerry hyötyä ylimääräisestä byrokratiasta. Nyt on aika haudata maahan loppuunkaluttu historiallinen vero ja siirtää koirien peruspalvelujen rahoitus yleiseen kunnallisverokertymään, minne verot luonnollisesti kuuluvat.

Minna Minkkinen
Seppo Säämäki 
Kumpikaan ei omista koiraa